Global Family Awards Gaala – 2017


Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö palkittiin ennakkoluulottomuudesta ja rohkeudesta monikulttuurisen ja avoimen toimintakeskuksen Graniitti perustamisesta. Keskus on avannut ovensa kaikille kulttureille ja ollut tärkeä kohtaamispaikka ja monikulttuurisen toiminnan kehittämispaikka.

Palkinnot jaettiin 14 joulukuutta 2017 Kulttuuritehdas Korjaamolla RASMUKSEN, Liikkukaan ja KanSun järjestämässä gaalatilaisuudessa. Palkintoa on jaettu vuodesta 1998.

Global Family Awards palkinnot jaettiin Noin Viikon Uutisten Jukka Lindströmille, kansanedustaja Eva Biaudet‘lle sekä viidelle ansioituneelle monikulttuurisen Suomen edistäjille.

 

Ei rasismille -hankkeen vertaistoiminnalla on ilo ja kunnia ojentaa oma Global Family Award -palkintonsa Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestö ry:lle. Järjestö ei voi kehuskella pitkällä historialla, mutta on muutaman vuoden toimintansa aikana saanut paljon aikaan. Erityisesti haluamme palkita Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestön sen ennakkoluulottomuudesta ja rohkeudesta monikulttuurisen ja avoimen Toimintakeskus Graniitin luomisesta Helsingin Pihlajamäessä ilman mittavaa julkista tukea ja omiin resursseihinsa nojaten. Monikulttuurisilla toimijoilla on jatkuva pula toimintatiloista, joissa vuorovaikutusta eri ryhmien välillä voi syntyä. Reilu vuosi sitten avatun Graniitin työ osana yhteisöään ja alueensa toimijoiden verkostoa on vasta alussa, mutta lupaavassa sellaisessa. Toivotamme sille palkinnon myötä menestyksekästä jatkoa.” 

Petri Öhman, 14.12.2017