“Hyvinvointia yhteisvoimin” -hanke: voimaannuttamista kielimuurin yli


“Hyvinvointia yhteisvoimin” -hanke: voimaannuttamista kielimuurin yli

Suomi jaksaa yllättää maailmaa. Nokian kännykät, Karhun sukset, Marimekon värit, Xylitol ja sirkkaleipä lienevät keksinnöistä tunnetuimpia. Joukkoon kuuluvat myös Abloyn lukot, kaamoksen karkoittaja Innosol -lamppu ja veren kolesterolitasoa jopa 10-15%:lla vähentävä Benecol -levite.

Muistetaan vielä koulun innovatiiviset opetusmenetelmät, jotka ovat puhuttaneet laajasti maailman suurta yleisöä. Eikä tässä suinkaan ole kaikki.

Suomea kutsutaan myös järjestöjen luvatuksi maaksi. Järjestöt ovat toimintamuotojen ja koon mukaan erilaisia; urheiluseurat, paikallisyhdistykset, seurakunnat, ammattiyhdistykset ja säätiöt.

Jos järjestöstä on brändeiksi, niin Suomen brändeihin kiistämättä lukeutuu myös sosiaali-, terveys- ja hyvinvointiyhdistysten verkosto.

Sote -yhdistykset rahoittaa pääasiassa STEA, joka toimii itsenäisenä valtion elimenä Sosiaali ja -terveysministeriön alaisuudessa. Sen jakamat varat ovat peräisin peliautomaattimonopolistiVeikkaus Oy:ltä.

Sosiaali- ja terveysyhdistysten toiminnassa ovat mukana noin 40 000 työntekijää ja puolitoista miljoonaa vapaaehtoista. Viime mainittujen panos on päivittäinen ja täysin vastikkeeton. Kuulostaako hyvältä? Kieltämättä, kyllä!

Onko sitten parantamisen varaa?

Vaikka sosiaali- ja terveysyhdistykset toimivat tehokkaasti ja tarjoavat sidosryhmilleen lukuisia palveluita, kuten oireita käsitteleviä tietopaketteja, vertaistukitoimintaa, leirejä ja perhetoimintaa, tämä kaikki jää Suomen venäjänkielisiltä hyödyntämättä. Miksi? Joku mahdollisesti kokee terveysyhdistysten toimintajärjestelyt liian mutkikkaiksi. Toiselle ei riitä kielitaitoa päästäkseen mukaan toimintaan.

Kyse on kuitenkin verrattavan suuresta ryhmästä. Tilastojen ja arvioidenmukaan Suomessa asuu tällä hetkellä noin 100 000 venäjää puhuvaa henkilöä — nuoria ja vanhoja, ja niiden keskuudessa myös kroonisia sairauksia potevia. Heille ei välttämättä riitä tietoa terveysaiheista. Ja vaikka suomen kieli olisikin hallussa, moni ei silti uskaltaudu kääntymään potilasjärjestöihin ja niiden paikallisosastojen tai vertaistukiryhmien puolelle, koska omista kokemuksista lienee vaikeaa puhua toisella kielellä.

Ei voi sanoa, ettei tätä ongelmaa havaita. Esimerkiksi, Kuntoutussäätiö tekee parhaillaan selvitystä maahanmuuttajien osallisuudesta potilasjärjestöissä. Erikoistutkija Sirkku Varjonenon haastatellut selvitystä varten eri sairausryhmäjärjestöjen edustajia.

Monissa sairausryhmäjärjestöissä on havahduttu siihen, ettei järjestöjen toiminta tavoita kunnolla maahanmuuttajaväestöä. Järjestöissä pohditaankin nyt sitä, kuinka toimintaa voitaisi kehittää niin että maahanmuuttajien osallistuminen helpottuisi ja he voisivat paremmin hyötyä järjestöjen tarjoamasta tiedosta ja tuesta. — Varjonen toteaa.

 Yksi Varjosen haastattelemista asiantuntijoista oli Hyvinvointia yhteisvoimin -hankkeen päällikkö Olga Liukkonen Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestöstä.

 Kuntoutussäätiön haastattelutietojen valossa Hyvinvointia yhteisvoimin -hankkeessa luotu yhteistoiminnan malli vaikuttaa kekseliäältä, käytännölliseltä ja varsin lupaavalta keinolta rakentaa maahanmuuttajataustaisen väestön osallisuutta sairausryhmäjärjestöjen toiminnassa. Hankkeessa luodaan yhteyksiä ja rakennetaan luottamusta venäjänkielisen väestön ja eri sairausryhmäjärjestöjen välille ja tehdään vapaaehtoistoimintaa tutuksi tälle kohderyhmälle helposti lähestyttävällä tavalla, heidän tarpeensa, kieli- ja kulttuuritaustansa huomioiden. Tällä tavoin madalletaan venäjänkielisten kansalaisten kynnystä osallistua vertaistukitoimintaan ja sitä kautta laajemminkin järjestöjen toimintaan. Näin hanke tukee venäjänkielisten ihmisten hyvinvointia ja aktiivista toimijuutta sairausryhmäjärjestöissä. — linjaa tutkija.

 

“Hyvinvointia yhteisvoimin” — kenelle ja kenen kanssa?

 

Vuonna 2018 Suomen venäjänkieliset ry (www.svkeskus.fi) saivat STEA:n rahoitusta Hyvinvointia yhteisvoimin-hankkeeseen. Hanke on kolmevuotinen. Kunakin vuonna yhteistyötä tehdään kolmen sosiaali- ja terveys alan liitonja niiden paikallisyhdistysten kanssa.

Hankkeemme ajatus kumpusi arjen tarpeista. Ihmiselle ylipäätänsä ja etenkin maahanmuuttajalle on luontaista hakea tukea, tuttavuuksia tai vaikka pelkkää juttuseuraa omakielisten parista.

Lähes jokaisessa tutussa venäjänkielisessä perheessä joko perhejäsen tai joku perheen lähipiiristä kärsii vaikeasta tai kroonisesta sairaudesta. Itse hoidosta saa vielä jotenkuten selvää, mutta varsinaisen terveydenhuollon lisäksi Suomessa toimii järjestelmä, joka tarjoaa tukea, neuvontaa ja kokemusten jakamista puhumattakaan tuetuista lomista ja muista palveluista. Tästä järjestelmästä me venäjänkieliset olemme mahdollisesti jotakin kuulleet, mutta tietoa toimintaperiaatteista meillä ei ole.

Alussa meitä hankkeen kehittäjiä vielä vaivasi kysymys, ovatko sosiaali- ja terveysyhdistykset valmiina yhteistyöhön venäjänkielisen järjestön kanssa? Ryhtyvätkö ne tosissaan suunnittelemaan venäjänkielisen kumppanijärjestön kanssa venäjänkielisille tarkoitettua toimintaa? Haluavatko en hyödyntää venäjänkielisen yhteistyökumppanin asiantuntemusta suhteessa kohderyhmän tarpeisiin? Vai tarjoavatko mieluummin kohderyhmälle jo valmiit palvelumallit ”venäjäksi käännettyinä”? Mutta suomalaiset yhteistyökumppanit olivat kanssamme samaa mieltä siitä, että venäjänkielisten ohjaaminen kohti palveluita edellyttää eräänlaisen ”sillan” rakentamista. Ensimmäisenä kutsuumme vastasivat Suomen Syöpäyhdistys, Astma-, Iho- ja Allergia Liitto ja ADHD Liitto. Kiitos heille luottamuksesta: heidän mielestään yhteistyö oli tarpeen ja toteutettavissa.

Lopuksi kaikki yhdistykset olivat sitä mieltä, että venäjänkielisten jäsenten hankkimiseksi tarvitaan suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja monipuolista työtä.

 

Vapaaehtoisvoimin valoa kohti

Suomessa vertaistukiryhmien ohjaajat ovat useimmiten itse potilaita tai potilaiden läheisiä. Järjestössä vapaaehtoinen vertaistukiohjaaja saa koulutuksen. Apua, tukea ja tietoa etsivälle ihmiselle ohjaajan henkilökohtainen kokemus saattaa osoittautua kullan arvoiseksi.

Järjestöjen palveluiden kanavointi venäjänkielisille nosti tarpeen venäjänkielisistä vapaaehtoisista, jotka olisivat tietoisia sairauksista ja palveluista sekä kykyisiä ohjaamaan vertaistukiryhmiä.

Vuonna 2018 terveysjärjestöt kouluttivat yhdessä hankkeen kanssa 25 venäjänkielistä vapaaehtoista. Hakijoita oli paljon enemmän. Ihmisten halu kouluttautua venäjänkielisten tukihenkilöiksi oli positiivinen yllätys.

Jokainen vapaaehtoinen tuli mukaan hankkeeseen henkilökohtaisista syistä. Toinen sairastui itse, toisella oli sairas omainen, toinen vain halusi koko sydämestä olla avuksi.

Olen asunut Suomessa jo 15 vuotta, minulla on kolme lasta ja muutama ammatti. Koska en itse ole tervemmästä päästä ja kaksi lapsistani ovat erityislapsia, jouduin törmäämään moniin ongelmiin ja terveydenhuollon kiemuroihin. Matkaani tuli mutkia. Meni paljon aikaa siihen, että perehdyin suomalaiseen terveydenhuoltojärjestelmään, lääketieteellisiin termeihin, palveluihin ja tukimuotoihin. Vielä enemmän aikaa meni muiden ymmärryksen ja hyväksynnän hakemiseen. Vuosien myötä aloin ymmärtää, että kokemukseni voisi auttaa muita perheittä välttämään vaikeuksia.

Toisaalta, ihmiset aina kaipaavat neuvoja. Joskus heidän tarvitsee vain puhua kipeistä asioista; ja kuten tiedämme, paras kuulija on aina se, joka on itse kokenut vastaavaa.

Hanke auttoi minua uuden ja hyödyllisen tiedon hankinnassa ja vahvisti itseluottamustani. Samalla tutustuin kiinnostaviin ihmisiin, jotta pyrkivät auttamaan toisia ilman vastiketta, sydämen kutsusta.

Minustakin tuli virallisesti vapaaehtoinen, joka työskentelee samassa tiimissä hyvin monipuolisten ja hyväntahtoisten ihmisten kanssa. Vapaaehtoisuus on minulle se toiminta, johon voin tarjota voimani ja sieluni, eivätkä ne mene hukkaan vaan ovat hyödyksi muille. Pienessäkin teossa on suuri arvo. Tärkeintä on se, että teemme sitä, mikä kiinnostaa ja tuo suurta iloa ja tyydytystä. Hyvän tekeminen on todella suuri onni” — kertoo Katja Nikitin, hankkeen vapaaehtoinen.

Tie vapaaehtoisuuteen kulkeejoskus erittäin vaikean surutyön kautta. Sen tärkeämpi on sitten jaettava kokemus ja sen lujempi tarjottava tuki.

”Vuoden 2014 elokuussa kymmenenvuotias poikani sai kauhistuttavan diagnosin — hänellä todettiin akuutti leukemia. Ensimmäinen lääkäreiden neuvonpito oli joten kuten optimistinen, meille laadittiin hoitosuunnitelma ja kerrottiin suurista toipumismahdollisuuksista.

Elämässämme alkoi uusi vaihe — sairaalanhuone, valkoiset takit, täysi eristyneisyys muusta maailmasta. Poikani kävi läpi kaikki syöpähoidot — kemoterpian, sädehoidot, kantasolusiirron. Koko sen ajan vietin lapseni kanssa. Toivo paranemisesta ei haihtunut, joten teimme paljon tulevaisuuden suunnitelmia. Huhtikuussa 2016 koimme uuden järkytyksen: syöpä uusiutui. Pesäkkeet levisivät keuhkoihin.

Taistelumme jatkui. Daniilille määrättin aikuisten hoitomenetelmiä. Hän kävi läpi toisen kantasolusiirron. Poikani palvonta (ei tätä muuten kutsua voi) herätti hänessä kiitollisuuden ja hyvätahdoisuuden lisäksi myös halua huolehtia minusta. Hänen rakkautensa on nielaissut minut kokonaan. Koska olimme erottamattomat, keskustelimme paljon elämästä ja myös kuolemasta, mistä ihmiset eivät valitettavasti uskalla edes ajatella -keskustelemisesta puhumattakaan. Valmiutemme hyväksyä elämää sellaisenaan suruineen, kipuineen ja kärsimyksineen vei meidät kehityksen ja tietoisuuden uudelle tasolle.

Kun marraskuussa 2016 meille kerrottiin, ettei mahdollisuuksia enää ole ja poikani kuolee, emme enää niin paljon sitä pelänneet.

Aamulla 5. tammikuuta taivaalle syttyiuusi tähti, kun poikani vapautui sairaasta ja raskaasta fyysisestä kehostaan.

Järkeni ja tietoisuuteni sammuivat ja maailma romahti. En ymmärtänyt mistä saisin voimia pysyäkseen järjessäni. Mutta suuri haluni puhua ohjasi minut erilaisiin suomalaisiin tukiryhmiin.

Alitajunnassani ymmärsin, että puhuminen tyhjentää vähitellen suruni ja kaipuuni maljaa. Mutta kerta toisensa jälkeen törmäsin samaan ongelmaan: oli vaikeaa ilmaista tunteitani toisella kielellä. Lisäksi aiheeni oli minua ympäröiville ihmisille tabu. Haluni puhua ei laantunut, vaikka olin läheisteni tukema enkä kokenut olevani yksin.

Suureksi onnekseni sain tietää Hyvinvointia yhteisvoimin -hankkeesta, joka on ensimmäinen laatuaan venäjänkielinen suomalaisten sairausryhmäjärjestöjen kanssa työskentelevä taho. Mielestäni tämä on erittäin arvokas lahja ja etu kaikille Suomen venäjänkielisille. Minulle hankkeeseen osallistuiminen oli kuin kulaus raikasta ilmaa. Sain mahdollisuuden jakaa tietoa ja kokemusta äidinkielelläni.

Mikäli te tai teidän läheisenne ovat kohdanneet ongelman, älkää jääkö yksin, tulkaa meidän vertaistukiryhmiin! Olemme koulutettuja vapaaehtoisia, osaamme kuulla ja kuunnella! Tapaamistemme ilmapiiri on luottamuksellinen ja lämmin”.— kertoo tarinansa toinen hankkeemme vapaaehtoinen Irina Samohvalova.

Tärkeänä tekijänä on tässä ollut hankeyhteistyö Suomen Syöpäyhdistyksen kanssa, jota yhdistys kommentoi näin:

 Suomen Syöpäyhdistykselle yhteistyö Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestön kanssa on kiinnostava mahdollisuus tavoittaa venäjänkielisiä vapaaehtoisia, ja toisaalta heidän avullaan tavoittaa venäjänkielistä väestöä.

Hankeyhteistyön yhteydessä Syöpäjärjestöjen tukihenkilökoulutuksen pohjalta räätälöitiin viikonlopun kestävä vapaaehtoiskoulutus. Vapaaehtoiskoulutukseen osallistumiselle ei ollut edellytyksenä omakohtainen syöpäkokemus, vaan vertaisuutta lähestyttiin kielinäkökulmasta.

Osana hankeyhteistyötä järjestettiin vapaaehtoiskoulutus, johon osallistui kahdeksan vapaaehtoista ja kaksi Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestön työntekijää. Kouluttajina toimivat Suomen Syöpäyhdistyksen neuvontapalveluiden päällikkö Taina Häkkinen ja vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Susanna Kiuru.

Koulutuksessa käsiteltiin monenlaisia teemoja. Tavoitteena on, että koulutukseen osallistunut vapaaehtoinen osaa jakaa tietoa suomalaisesta palvelujärjestelmästä, ohjata kiinnostuneita luotettavan syöpätiedon pariin ja jakaa tietoa esimerkiksi Syöpäjärjestöjen palveluista. Koulutuksessa haluttiin antaa myös valmiuksia järjestää tapahtumia, kuten infotilaisuuksia ja vertaistuellisia tapaamisia syöpään sairastuneille ja heidän läheisilleen.

Koulutetut vapaaehtoiset ovat aloittaneet vapaaehtoistoiminnan ja Suomen Syöpäyhdistys on tukenut vapaaehtoisia toiminnan suunnittelussa ja vapaaehtoisena toimimisessa.

Osana yhteistyötä valmistui selkokielinen Syöpäpotilaana Suomessa –opas. Oppaasta valmistuu venäjänkielinen käännös vuonna 2019 ja opasta tullaan jakamaan laajasti Suomen Venäjänkielisten Keskusjärjestön verkostojen kautta ja Syöpäjärjestöjen jäsenyhdistysten välityksellä. Osana hankeyhteistyötä on haluttu luoda yhteyksiä Syöpäjärjestöjen jäsenyhdistysten ja venäjänkielisten vapaaehtoisten välille. Vapaaehtoiskoulutus järjestettiin Suomen Syöpäpotilaat ry:n tiloissa ja Suomen Syöpäpotilaat ry osallistui hankkeen yhteydessä valmistuneen oppaan laatimiseen. Myös muusta yhteistyöstä käydään keskustelua.*

*Syöpäjärjestöillä tarkoitetaan Suomen Syöpäyhdistyksen ja Syöpäsäätiön muodostamaa kokonaisuutta. Suomen Syöpäyhdistykseen kuuluu 12 alueellista syöpäyhdistystä ja kuusi valtakunnallista potilasjärjestöä. Suomen Syöpäyhdistys keskustoimistona kehittää erilaisia vapaaehtoistoimintaa tukevia rakenteita ja tukee jäsenyhdistyksiä vapaaehtoistoiminnan kehittämisessä.

 

Ruoanlaitto työpaja

erimenu.fi

Yhteistyössä Allergia-, iho- ja Astmaliitto ja  Pirkanmaan Allergia yhdistys

Vapaaehtoisten kouluttaminen toiminnan tukipilarina

Vapaaehtoisille tarkoitettu koulutus koostui muutamasta jaksosta. Erittäin tärkeä oli johdanto vapaaehtoistyöhön ja vertaistukiryhmän ohjaaminen -jakso, jossa kouluttajana toimi Anne Laimio.

Hankkeen osallistujat tutustuivat vapaaehtoistyön periaatteisiin ja etiikkaan sekä suomalaisiin vapaaehtoistyön käytäntöihin. Tämä on välttämätöntä, sillä vapaaehtoisen on osattava arvioida omat henkiset voimavaransa tarkoin.

”Suomen Venäjänkieliset ry on käynnistänyt kehittämishankkeen, HYVIS -Hyvinvointia yhteisvoimin. Hankkeessa tehdään yhteistyötä suomalaisten potilasjärjestöjen kanssa. Kehittämistyön tuloksena maahanmuuttajien tietoisuus terveyteen ja hyvinvointiin liittyvistä asioista lisääntynyt, he tuntevat järjestöjen tarjoamia palveluja ja toimivat itse vertaistukijoina.

Sain toimia kouluttajana hankkeen ensimmäisessä vapaaehtois- ja vertaistoiminnan peruskoulutuksessa. Koulutus toteutettiin 7.-8.4.2018 yhdistyksen omissa tiloissa Helsingin Pihlajamäessä. Koulutusta tarjottiin tässä ensimmäisessä vaiheessa ihmisille, joilla on joku sosiaali- tai terveysalan koulutus. Viikonloppukoulutuksen suosio yllätti järjestäjät myönteisesti; mukaan ilmoittautui 23 osanottajaa, jotka kaikki olivat naisia.

Hankkeen vapaaehtoistoiminta on hyvä esimerkki niin sanotusta tuetusta vapaaehtoistoiminnasta. Sillä tarkoitetaan tuen tarpeisiin vastaamista, kynnysten madaltamista ja osallistumisen mahdollistamista kaikille, jotka haluavat olla mukana vapaaehtois- ja vertaistoiminnassa omilla edellytyksillään. Usein kyse on oikeastaan enemmän ympäristön esteellisyydestä – ihmiset ovat kyllä kykeneviä, kun osallistumisen esteitä puretaan.

”Tuetun vapaaehtoistoiminnan avulla saadaan kuuluviin myös sellaisten ryhmien ääni, joiden vaikutusmahdollisuudet ovat tällä hetkellä joitain muita ryhmiä huonommat”, — näin Pinja Nieminen ja Antti Rajala kirjoittavat Tuettu vapaaehtoistoiminta – avain osallisuuteen -kirjan loppupäätelmissä.

Anne Laimio on myös tuonut esille tärkeitä näkemyksiä vapaaehtoisuuteen, joka toteutetaan monikulttuurisessa ympäristössä, jossa kielilliset haasteet ovat arkipäivää.

HYVIS-hankkeen toimijoilla kielitaidon puute on suurimpana esteenä suomalaiseen järjestötoimintaan osallistumiselle. Monilla kielitaito olisi ihan riittävä arkipäivän vuorovaikutustilanteisiin, mutta puuttuu myös rohkeutta puhua ja mennä mukaan yhdistystoimintaan. Toinen tuettua vapaaehtoistoimintaa määrittävä asia on vapaaehtoistoiminnan koordinaattoreiden keskinäinen työ. Tässä hankkeessa on valittu aluksi muutamia potilasjärjestöjä, joiden kanssa hanketyöntekijät tekevät yhteistyötä purkaakseen osallistumisen esteitä ja rohkaistakseen ihmisiä mukaan.

Osanottajien valmennus oli ensimmäinen askel vahvempaan osallisuuteen ja omaan hyvinvointiin. Hanketyöntekijät olivat tehneet valtavan työn kääntämällä suomenkieliset  koulutusmateriaalit venäjän kielelle. Monisteet olivat kaksikieliset. Varsinainen koulutus tapahtui suomeksi, mutta keskustelussa oli mahdollisuus käyttää omaa äidinkieltään. Koulutus oli loistava tilaisuus oppia vieraita käsitteitä, joille ei ole suoraa vastinetta venäjän kielessä. Itselleni tämä oli ainutlaatuinen kokemus kaksikielisestä koulutuksesta. Totesimme, että kieli ei ollut selkosuomea vaan ”sielujensuomea” – ymmärrys kun tuntui tavallista syvemmältä.

Koulutuksen puitteet olivat vaatimattomat, mutta lämmin ilmapiiri sai unohtamaan sellaisen. Vapaaehtoistoiminta on kaikkien oikeus ja se on väylä kotoutumiseen ja työllistymiseen. Onnea kehittämistyölle!”

Mitä tuli tehtyä ja mitä tullaan tekemään?

Hankkeen ensimmäiseen vuoteen mahtui paljon.

Kutsuttiin kokoon ja koulutettiin venäjänkielisiä vapaaehtoisia sekä käännettiin venäjäksi erilaisia potilasoppaita, kuten:

Syöpäpotilaana Suomessa

Astma

Atooppinen ihottuma

Sidepölyallergia

ADHD

ADHD nuorilla

ADHD ja parisuhteet

ADHD – arki toimimaan

Eriaiheiset venäjänkieliset vertaistukiryhmät ovat aloittaneet toimintansa. Järjestimmeja info- ja valistustilaisuuksia.

Vertaistukiryhmät toimivat Venäjänkielisten keskusjärjestön sekä sen paikallisosastojen yhteydessä. Ryhmien toiminta järjestetään eri malliin.

Kiinnostava ja kuvaava toiminnan esimerkki on ADHD -vanhempien ryhmä, jossa lapsille tarjotaan urheilu- ja taideohjelma siksi ajaksi, kun vanhemmat kuuntelevat luentoja. ADHD -oireyhtymä on haaste siksi, että suomalaisetkaan vanhemmat eivät aina löydä tarvittavaa tietoa aiheesta, josta huomauttaa ADHD -liitto.

Liiton tarkoituksena on tehdä adhd-oireisten erityistarpeet tunnetuksi. Liitto edistää ja tukee adhd-oireisten henkilöiden ja heidän läheistensä hyvinvointia ja toimintakykyä. Liitossa on viime vuosien myötä noussut näkyväksi kasvava tarve maahanmuuttajien tietoisuuden lisäämiseen adhd-oireyhtymää koskien. Adhd:hen ja sen hoitopolkuun Suomessa liittyy paljon virheellisiä käsityksiä ja ennakkoluuloja. Vanhemmat voivat tuntea epävarmuutta ja hämmennystä ja oikean tiedon saaminen voi olla haastavaa.

 

”Hyvinvointia yhteisvoimin -hanke tarjosi ADHD-liitolle mahdollisuuden olla mukana levittämässä tietoa ja vahvistamassa adhd-oireisten sekä heidän perheidensä hyvinvointia yhdessä venäjänkielisten maahanmuuttajien kanssa. Hankkeen työntekijöiden Olgan ja Alenan avulla tässä tehtävässä onnistuttiin ja hankkeen vaikuttavuutta voidaan nyt hyvillä mielin arvioida. Kohderyhmän tavoittaminen ja tiedon saattaminen perheisiin toteutui hankkeen työntekijöiden avulla monipuolisia väyliä hyödyntäen. Saimme adhd-tietoisuus -koulutukseemme upean joukon hyvinvoinnista kiinnostuneita ihmisiä ja keskustelu kävi vilkkaana. Silta paikallisen jäsenyhdistyksemme toimintaan alkoi rakentua ja vertaisryhmä venäjänkielisille on nyt käynnistynyt. Hankkeessa käännetyt oppaat adhd-oireisen lapsen ja aikuisen arjen tukemiseksi sekä parisuhteen tueksi on merkittävä edistysaskel kohti toimivampaa arkea ja adhd-oireisten sekä heidän läheistensä hyvinvoinnin lisäämistä.

 Yhteistyö on ollut sujuvaa ja joustavaa. Hanke on vahvistanut perustehtävämme toteutumista ja olemme saaneet samalla oppia venäjänkielisestä kulttuurista ja tutustua mahtaviin ihmisiin. Se tehokkuus ja sinnikkyys, jolla hankkeessa on menty vaikeitakin asioita kohti, on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen. Lämmin kiitos teille adhd-oireisten arjen ja hyvinvoinnin edistämistyöstänne!” — kiteyttää liiton suunnittelijana toimiva Tuuli-Maria Lehtinen.

Allergisten vertaistukiryhmä kokoontuu Graniitti -keskuksen keittiössä, jossa jäsenet oppivat ammattilaisen ohjauksessa kokkaamaan gluteenittomat ja laktoosittomat ruoat, kuuntelevat asiantuntijoiden luentoja ja keskustelevat kiinnostavista aiheista.

Syöpäpotilaiden tapaamisten ohjelma vaihtelee: harrastetaan taidetta, käsityötä, kokkaamista ja joogaa.

On myös atooppisten sekä autististen lasten vanhempien vertaistukiryhmät.

Aikataulut ovat esillä netissä: www.svkeskus.fi/hyvis

Hankkeen some -ryhmissä jaetaan säännöllisesti ajankohtaisia aiheita käsitteleviä artikkeleita, terveysalan liittojen uutisia, ilmoituksia tilaisuuksista sekä vertaistukiryhmien ilmoituksia.

Hankkeen ensimmäinen vuosi osoitti toiminnan todellisen tarpeellisuuden: venäjänkieliset suomalaiset saavat tietoja, jotka olivat aiemmin heidän ulottumattomissaan ja ovat enemmän perillä yhdistysten toiminnasta. Moni hakeutui jäseneksi juuri hankkeen toiminnan kautta. Venäjänkieliset vertaistukiryhmät ovat toiminnassa ja venäjänkieliset potilasoppaat ovat kysyttyjä.

Miten tästä eteenpäin?

Vuonna 2019 hankkeen kumppaneiksi valikoituivat Autismi- ja Aspergerliitto ry, Diabetesliitto ry ja Muistiliitto ry, eikä meillä ole paljon aikaa haaskattavaksi.

”Suomen venäjänkielisten ja PAUT-verkoston välinen yhteistyö käynnistyi syksyllä 2018. Autismin kirjo on venäjänkielisten keskuudessa yhtä yleistä kuin valtaväestössä, mutta tieto sekä autismista että suomalaisesta palvelujärjestelmästä on puuttunut.

Venäjänkielistä vertaistukitoimintaa ei ole ollut tarjolla, koska kielitaitoisia ja kokeneita vertaisohjaajia ei ole ollut. PAUT-verkosto on ollut mukana tukemassa venäjänkielisen autismin kirjon toiminnan käynnistämistä. Verkoston vertaisohjaajat ovat olleet mukana venäjänkielisten vertaisryhmien ensimmäisissä tapaamisissa, ja verkoston kerho-ohjaaja on osallistunut venäjänkielisten lasten kerhotoiminnan käynnistämiseen.

Venäjänkielisten toivotaan kiinnostuvan Autismi- ja Aspergerliiton vertaisohjaajakoulutuksesta. Tavoitteena on lisätä venäjänkielisten autismi- ja palvelujärjestelmätietoisuutta sekä innostaa venäjänkielisiä mukaan paikallisyhdistystoimintaan. ” — toteaa Eetu KarppanenPAUT-verkostosta.

Vuoden 2019 vapaaehtoisten valintaprosessi on myös jo päättynyt.

30-31.3.2019 pidettiin perehdytys vapaaehtoistoimintaan uusille vapaaehtoisille, joten meillä on kiinnostava vuosi edessä.

 

“Hyvinvointia yhteisvoimin” – hankkeen projektipäällikkö Olga Liukkonen. 

Helsinki, 1.4.2019